KULLERVO-KUORO
on säveltäjä Heikki Valpolan johtama korkeatasoinen, värikäs ja lämmin, noin 35-henkinen sekakuoro Helsingistä. Heikki on johtanut kuoroamme vuodesta 1984 lähtien ja ohjelmistossamme on paljon Heikin säveltämiä kuoroteoksia. Koronasyksynä 2020 löysimme kuorollemme toisenkin johtajan, nuoren ja taitavan sävellysopiskelijan Ossi Hiltusen. Usein molemmat johtajat ovat treeneissä paikalla, toinen pianon takana ja toinen kuoroa ohjeistaen.
Sopraanot, altot, tenorit ja bassot on jaettu ylempään ja alempaan äänialaan. Kaikkien näiden äänten yhteissointi on parhaimmillaan hunajaa korville.
Vuorovaikutusta kuoron, yleisön sekä johtajan välillä on pidetty myös
kansainvälisen kuorolaulukilpailun erityismaininnan arvoisena.
Heikki Valpola on säveltäjä ja Kullervo-kuoron pitkäaikainen taiteellinen johtaja. Heikki on tehnyt pitkän työuran Taideyliopisto Sibelius-Akatemian musiikin teorian lehtorina. Hänen sävellystuotantoonsa kuuluu laulu- ja kuoromusiikkia, kamarimusiikkia sekä näyttämö- ja elokuvamusiikkia.
Kullervo-kuorossa laulavat:
Ykkössopraanot: Eeva Tarvainen, Marja Lumme, Marjaleena Airaksinen-Laaksonen, Paula Lavi, Sari Kettunen, Satu Lusa,
Tuula Kröger, Ulla Miinalainen
Kakkossopraanot: Anja Markkanen, Anne Koponen, Helena Halonen, Ilona Nukari, Lilli Heikkilä, Raija Ellonen, Sanna Tyyri, Tuula Ranta-Raunio
Ykkösaltot: Eeva Kärki, Irmeli Juutela, Kaisa Suhonen, Liisa Ruuskanen, Marjaana Palsio, Pia Karaspuro, Sisko Hannula, Tuovi Rantanen
Kakkosaltot: Heidi Savolainen, Leena Suominen, Pirjo Tinat, Tarja Hämäläinen
Tenorit: Jan Ott, Jussi Polkko, Jyri Pulkkinen, Olavi Hautaniemi, Raimo Tuomivaara, Veini Nupponen
Bassot: Olli Miinalainen, Pekka Maula